Arkisto

  • Museokauppa

    Olemme nähneet vaivaa löytääksemme museokaupan valikoimiin tuotteita, joiden laatu ja ilme puhuttelevat. Tavaroiden pitäisi olla myös kestävällä tavalla tuotettuja, ja mieluiten oikeista materiaaleista valmistettuja. Laatuun panostus nostaa tuotteen hintaa, mutta kun tavaroita ei oikeasti elämässä tarvitse olla niin paljon, laatukin tulee edullisemmaksi. Olemme myyneet lelutavaroita lähinnä aikuisille keräilijöille, vaikka meiltä on löytynyt myös jotain pientä ja edullista helposti mukaan ostettavaksi.

    Museon suloisella tunnuksella, Amor Karhulla, varustetut tuotteet ovat olleet rakastettuja. Myynnissä on ollut tunnuksella varustettuja keittiöpyyhkeitä ja kangaskasseja. Amor Karhun on piirtänyt kuvittaja Klaus Welp.

    Lelumuseon postikortit ovat olleet Petra Tandefeltin suunnittelemat. Suuren osan korttien kuvituksista hän on myös valokuvannut. Kortteja on painatettu pienissä erissä, eikä niitä ole ollut myynnissä missään muualla. Valikoimassa on ollut myös pieniä eriä suloisia vanhanaikaisia onnittelukortteja, jotka on tilattu pääasiallisesti Englannista ja Saksasta.

    Museokaupassa myynnissä olleita vanhanajan brändejä:

    • Steiff (est. 1880) saksalaiset pehmoeläimet
    • Hermann (est. 1912) saksalaiset pehmoeläimet
    • Merrythough (est. 1930) englantilaiset pehmoeläimet
    • Inge-Glass saksalaiset joulukoristeet (lasinpuhallusta vuodesta 1596)
    • Ino Schaller (est. 1894) saksalaiset paperimassakoristeet
    • Marolin (est. 1900) saksalaiset sesonkituotteet
    • Reutter (est. 1948) saksalaiset nukkekodin tavarat ja lastenposliinit
    • Original Viennese Snowglobe (est. 1900) itävaltalaiset lumisadepallot.
  • Suomenlinnan Lelumuseo (est.1985)

    Suomenlinnan Lelumuseon identiteetti on olla vanhanajan kokoelmamuseo: täällä vierailija saa ihastella kauniita ja kummallisia esineitä, ihmetellä muuttuvaa aikaa, ja pohdiskella isovanhempiensa elämää. Tämä ei ole leikkipaikka tai lastenkulttuurikeskus, sellaisia löytyy Helsingin kaupunginmuseosta ja Espoosta. Meidän kohderyhmäämme ovat nostalgiannälkäiset romantikot, ikään tai sukupuoleen katsomatta.

    Lelumuseon aloitti aikanaan taiteilija ja antiikkikauppias Piippa Tandefelt (1939-2024), ja nyt sitä jatkaa hänen tyttärensä Petra Tandefelt (s. 1966). Lelukokoelma kuten museokin on yksityinen, ja 100% omarahoitteinen.

    Lelumuseon toiminta on keskittynyt kahteen sesonkiin: kesä ja joulu. Kesäsesonkina olemme olleet auki päivittäin toukokuun alusta syyskuun loppuun. Keväällä olemme pitäneet kanta-asiakkaiden pyynnöstä muutamia viikonloppuaukiolon, yleensä huhtikuun alusta alkaen (pääsiäisen pyhät olemme olleet aina auki). Jouluna museo on ollut auki ensimmäisestä adventista loppiaiseen päivittäin. Jouluaikaan museossa on ollut tietysti kaikki kokoelman vanhat joulukoristeet ja tontut esillä.

    Katso Lelumuseon tarina videolta:

    Lelumuseo avattiin vuonna 1985 Tandefeltin kotitalon pohjakerrokseen. Nyt museotilaa on laajennettu jo kaksi kertaa, ja näin on saatu lisää tilaa alati kasvavalle kokoelmalle – neuvostolelutkin mahtuivat viimein esille. Tilasta on edelleen valtava puute. Museon sijainti kartalla ei ole ihan ongelmaton, siksi museotilan laajentaminen rakennuksen asuinkerroksiin ei ole ollut järkevää. Ainakaan museon asiakasvirta ei riitä rahoittamaan sellaista hanketta, vaikka ainahan sitä on haaveillut ja tahtonut tehdä vaikka mitä.

    Keräilijä, museonjohtaja Petra Tandefelt kokosi yksiin kansiin lelutarinoita ja herkullisia leivonnaisia kirjassaan Nallerouva Hunajapurkin Herkkukirja – nostalgisia leluja ja reseptejä (Tammi 2012). Herkkukirjan molemmat painokset on loppuunmyyty, mutta sen voi lainata kirjastosta tai etsiä antikvariaatista. Vuonna 2019 ilmestyi omakustanne Lelukabinetti – lelumuseon kokoelmista poimittua, joka taustoittaa kokoelman ikonisia helmiä. Tämä kirja on ollut myynnissä Lelumuseossa, ja saatavilla myös englanninkielisenä.

    Lelumuseolla kuin myös Café Samovarbarillakin on ollut uskollisia kanta-asiakkaita ympäri maailmaa. Mikäli haluat tukea museon toimintaa ota rohkeasti yhteyttä. Olemme kaikesta tuesta kiitollisia, myös henkisestä: Iloiset asiakkaat ovat olleet parasta mainostamme!