”Meillä vierailee noin 30 000 kävijää vuosittain, ja olen ihan hurjan kiitollinen jokaisesta.”

Keräilyä kahdessa polvessa

Keräilijä, museoyrittäjä Petra Tandefelt kertoo: ”Ensimmäiset vanhat leikkikalut äitini, taiteilija Piippa Tandefelt (s. 1939 Sortavala) keräsi kun minä olin pieni kuusikymmentäluvun loppupuolella. Äiti teki tuolloin keramiikkatöitä, ja kiinnostuksen herääminen posliininukkeihin materiaalin ja muotoilun näkökulmasta oli luonnollista. Meidän perhe asui täällä Suomenlinnassa jo silloin, Ehrensvärdin aukiolla niin kutsutussa Sinisessä talossa.

Myöhemmin äiti ryhtyi antiikkikauppiaaksi Helsingissä, Pietarinkadulla. Sana kauppiaasta, joka keräilee vanhoja leluja levisi, ja antiikkilelujen kokoelma karttui. Kokoelmaa oli tuolloin vielä melko helppo kartuttaa, koska juuri kukaan ei oikeastaan ollut kiinnostunut vanhoista leluista. Äitini, evakkotyttö Karjalasta, sai rauhassa keskittyä keräämään unelmiensa lapsuutta ympärilleen.

Vanhojen lelujemme kokoelma pääsi vuonna 1979 ensimmäistä kertaa julkisesti esille Rantakasarmin näyttelytilaan Suomenlinnassa. Kyseessä oli Pohjoismaisen taidekeskuksen järjestämä teemanäyttely Unescon lapsenvuoden kunniaksi (nykyisin Suomenlinnassa toimii HIAP). Näyttely sai huomiota lehdissä, ja palautteessa vaadittiin vanhojen leikkikalujen vakituista esilläoloa. Ihmiset olivat suorastaan vihaisia: kuinka kukaan saattoi pitää tällaiset aarteet yksin itsellään?

Olimme juuri ryhtyneet kunnostamaan venäläisaikakauden huvilanröttelöä, Vasiljevin taloa, Suomenlinnan itärannalla. Niinpä päätimme rakennuksen peruskorjauksen yhteydessä tehdä pohjakerrokseen tilat Lelumuseota varten. Vanha hirsihuvila tuettiin huolella, ja kallio sen alta louhittiin museotilaksi. Samoihin aikoihin kaukolämpö ja juokseva vesi saavuttivat myös Suomenlinnan, ja mekin saimme ne käyttöön remontin yhteydessä. Olipa luksusta päästä suihkuun ja sisävessaan! Suomenlinnan Lelumuseo avasi ovensa vuonna 1985, ja äitini unelmasta tuli totta.

Aika nopeasti huomasimme, ettei Suomessa museolippujen myynnistä ole elinkeinoksi. Museo oli myös minun kesätyöpaikkani, eikä niistä hiluista paljon palkkoja sivukuluineen makseltu. Yhdeksänkymmentäluvun alussa perustimme museon yhteyteen pienen kahvilan, jossa alkuun tarjoilimme jopa lihapullalounaita koululaisryhmille. Onneksi myöhemmin saarelle on tullut enemmän ravintolatoimintaa, ja monta kahvilaakin.

Minä, Petra Tandefelt (s. 1966 Helsingissä), olen alkuperäiseltä ammatiltani mainosgraafikko, ja ehdin tehdä graafisen suunnittelun palkkatöitä 15 vuotta helsinkiläisissä mainostoimistoissa. Kun on vanhojen lelujen, antiikkiesineiden ja yksityisyrittäjyyden kantapääkoulussa kasvanut, sukupolvenvaihdos tuntui luontevalta. Rohkeutta, luovuutta ja tilannetajua ei minulta ainakaan puutu. Isän puolelta edustan sotilassukua, joka on vaikuttanut Suomenlinnassa jo linnoituksen rakentamisen aikoina. Minulle on kunnia olla lenkkinä ketjussa kehittämässä ja puolustamassa ainutlaatuista kotilinnoitustani, Suomenlinnaa.

Rakas ja ihana Lelumuseo teehuoneineen toimii yksityisenä toiminimenäni, ja on 100% omavarainen. Meillä vierailee noin 30 000 kävijää vuosittain, ja olen ihan hurjan kiitollinen jokaisesta.”