Jaettua iloa yli 30 vuotta!

Suomenlinnan Lelumuseo on vuonna 1985 perustettu yksityinen perheyritys, joka pohjautuu taiteilija Piippa Tandefeltin kokoelmiin. Nykyisin kokoelma käsittää lukemattomia leluja 1800-luvun alkupuolelta aina 1970-luvulle saakka. Esineistö on kerätty Suomesta ja se esittelee suomalaista kulttuurihistoriaa.

Ensimmäiset vanhat leikkikalut Piippa Tandefelt (s.1939 Sortavalassa) osti alunperin tyttärelleen kuusikymmentäluvun loppupuolella. Piippa Tandefelt toimi silloin keraamikkona, ja hän on myös Suomenlinnassa toimivan keraamikkojen yhteistyöhuone Pot Viaporin perustajajäsen.

Myöhemmin Piippa koki voimakkaan heräämisen antiikkitavaroihin. “Miksi suoltaa uusia esineitä jo valmiiseen maailmaan, kun voi vaalia vanhaa?” Näihin ajatuksiin vaikutti voimakkaasti 70-luvun kertakäyttökulttuuri muovisine huonekaluineen ja ajalle tyypillinen kaiken vanhan hävittämisvimma. Piippa ryhtyi pitämään pientä antiikkikauppa Petruskaa Helsingin Pietarinkadulla. Sana antiikkikauppiaasta joka on hulluna vanhoihin leikkikaluihin kiiri, ja antiikkilelujen kokoelma karttui.

PageLines-VillaAnnaH.jpgVuonna 1979 oli Unescon lasten vuosi. Suomenlinnassa toiminut Pohjoismainen taidekeskus pyysi Piipan lelukokoelmaa teemanäyttelyyn Rantakasarmin näyttelytilaan. Näyttely oli menestys, ja se poiki toivomuksen siitä että lelut olisivat vakituisesti nähtävillä.

Suomenlinnan Lelumuseo avattiin vuonna 1985 Piipan kotitalon kellarikerrokseen museolle vartavasten rakennettuihin tiloihin. Yhdeksänkymmentäluvun alussa museon yhteyteen perustettiin myös pieni kahvila. Tunnelmallinen kahvila kotileivonnaisineen tuo pienen lisäansion ja osaltaan mahdollistaa kokoelman esilläolon.

Nallerouva hunajapurkki

Vuonna 2003 Lelumuseon ohjaksiin astui Piipan tytär Petra Tandefelt (s. 1966). Petra on koonnut yksiin kansiin lelutarinoita ja herkullisia leivonnaisia kirjassa Nallerouva Hunajapurkin Herkkukirja – nostalgisia leluja ja reseptejä, Tammi 2012. Kirjan molemmat painokset on loppuunmyyty, mutta Lelumuseosta niitä vielä voi ostaa.

Museo toimii edelleen yksityisenä toiminimenä, eikä se nauti yhteiskunnan tai minkään muunkaan instanssin taloudellista tukea. Lelumuseossa vierailee reilut 20.000 kävijää vuosittain. Lelumuseolla kuin myös sen Samovaaribaarillakin on uskollisia kanta-asiakkaita ympäri maailmaa.

Mikäli haluat tukea museon toimintaa ota rohkeasti yhteyttä. Olemme kaikesta tuesta kiitollisia, myös henkisestä: Iloiset asiakkaat ovat parasta mainostamme!

Pinterest

Tutustu näyttelyyn 360°-näkymässä